Angstaaminen on mukavaa. Harrastan sitä koko ajan.

Mistäs aloitan? No vaikkapa siitä, että en tule lomalla näkemään sitä ainutta ystävääni juuri olenkaan. Tosin sekääb tuskin haluaa nähdä enää minua. Ei siinä mitään uutta olisikaan. Jokaikinen ystäväksi kutsumani ihminen on jättänyt minut yksin. Jokin siinä on, että minun seurassani ei voi olla. Alussa olen niin mukava ja ihana ihminen, jolla on hauskoja juttuja, mutta kohta olenkin muuttunut ällöttäväksi ja inhottavaksi lähetelijäksi. No lähentelijää minusta nyt ei saa millään. En suostu koskemaan ihmisiin, ellei ole pakko. Silti minusta liikkuu juoruja, kuinka olen hiplaillut ties ketä. On se niin mukavaa. Kaikki hiplailujutut ovat entisten ystävieni kertomia. Taitaa käydä muiden painostus aina liian voimakkaaksi. Koska kukaan muu ei suostu olemaan ystäväni, ei hänkään voi.

Koulun loppukin oli aika kammottava. Todistus oli juuri ja juuri siedettävä. Hiukan yli kasin keskiarvo. Täytyy tehdä ensi vuonna kunnolla töitä, että saan sen hyväksi. Ensi vuonna täytyy tehdä paljon tötä myös muunkin eteen. Täytyy parantaa niin monia asioita.

No jotain hyvää koulun loppumisessakin oli. Ei tarvitse enää kuunnella sitä loputonta haukkumista ja irvailua, joka kuulemma on vain leikkiä. Leikkiäpä niin. Ties kuinka monta kertaa olen itkenyt sen leikin takia. En koskaan julkisesti, mutta olen kuitenkin itkenyt. Ihmiset kuvittelevat voivansa sanoa minulle mitä hyvänsä. Ei minulla ole ystäviä tukemassa, joten mikä estää? Minä en näytä pahaa oloani. Se on merkki heikkoudesta. Heikkous on pahasta. Heikkouden takia minulle saattaa käydä vieläkin huonommin. Yksinäisyydessä olen kuitenkin heikko, vaikka silloin inhoankin itseäni. Ei ole hyväksi inhota itseään.

Että hyvää kesälomaa vain.